tiistai 10. tammikuuta 2017

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Hei!

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tänään starttasimme kevätlukukauden liikunnan monilukutaitoprojektin osalta.  Kokoonnumme tuttuun tapaan aina tiistaisin Heikkilän koululla eskari-, ykkös-, kakkos- ja kolmosluokkalaisten kanssa. Ohjelmassa tulevalle keväälle on muun muassa rytmin harjoittelua, tilanhallintaa ja parityöskentelyä.  Tänään aiheena oli rytmi ja harjoitimme rytmiin liikkumista ja nopeaa suunnanvaihtoa. Tämä sujuikin oikein kivasti. Ensi kerralla jatketaan lisää.
Luvassa myöhemmin on myös kivat teematunnit ystävänpäivälle sekä lumitunti! Toivotaan, että lunta riittää helmikuulle asti ja sopivasti pakkasta.

Toivon mukaan joululoma ja vuodenvaihde sujui kaikilla hyvin. Välillä on hyvä hengähtää ja ladata akkuja tulevan vuoden koitoksiin. Nyt kun maakin on vihdoin valkoinen, toivottavasti olette päässeet viettämään perheen kanssa myös mukavaa ulkoilua esimerkiksi luistellen tai hiihtäen.

Syyskausi sujui mukavasti projektimme osalta. Oli ihana huomata miten hyvin oppilaat paransivat liikkumistaitojaan kauden mittaan. Esimerkiksi lapatuki oli asia, mikä sujui monilla tosi hienosti ja innolla tehtiinkin T-ja X-kirjaimia koko vartalon avulla. Myös syksyn suosikkipelistä, Pokémon Go'sta, nähtiin tanssiversio kolmosten esittämänä joulujuhlassa. Mahtavaa! Ohessa erään oppilaan piirros joulu-Pokemonista, joita nähtiin enemmänkin seinälle heijastettuna joulujuhlassa.

Mutta nyt suunnataan katseet kohti talvea ja tulevaa kevättä. 
Toivotamme kaikille erittäin hyvää Suomen satavuotisjuhlavuoden alkua! 
Tavataan liikunnanmonilukutaitoprojektin parissa.

Iloisin terveisin,

Liikunnan monilukutaitotiimi