torstai 18. elokuuta 2016

Uuden syksyn tuulia

Hei kaikki!

Pian starttaa toinen syksy liikunnan monilukutaidon parissa. Tiistaina 30.8. reippaat oppilaat pääsevät taas liikkumaan, hyppimään, tutkimaan, nauramaan ja oivaltamaan uusia taitoja itsestään ja muista.  Kivaa!

Mukana tänä syksynä ovat Jolkbyn päiväkodin eskarit sekä Heikkilän koulun ykkös-kolmosluokkalaiset. Viime vuonna mukana olleiden ryhmien lisäksi saamme mukaan myös uusia eskareita. Innolla odotamme, mitä kaikkea uutta päästään kokeilemaan aiemmin opitun lisäksi.

Uuden lukuvuoden suunnitelmat ovat täydessä vauhdissa ja tuntien sisältöä on muokattu vastaamaan yhä paremmin oppilaiden tarpeisiin. Uusi opetussuunnitelma on myös huomioitu entistä selkeämmin. Olemme painaneet mieleen, mitkä ovat olleet lasten mielestä ehdottomia suosikkeja ja mitkä osa-alueet taas kaipaavat uudelleen tutustumista. Tunneilla keskitymme perusliikkumistaitojen vahvistamiseen, oman kehon ja ympäröivän tilan hahmottamiseen, yhteistyötaitoihin ja rytmiikkaan muun muassa. Veikkaamme, että ainakin Taikaviitta, Villi Vesimies ja hiljainen tunti tullaan kokemaan...

Tänä vuonna pääopettajina projektissa toimivat tanssinopettajat Niina Antikainen ja Jutta Helenius. Jutta on oppilaille uusi tuttavuus, mutta vauhdikkaan tekemisen lomassa tutustutaan nopeasti. Vierailevina opettajina ovat myös Johanna Kajaala sekä Mikaela Lindberg. Tiimi on valmiina hommiin!

Syksyn aikana vanhemmat pääsevät niin ikään kokeilemaan lasten oppimia taitoja koko perheen liikuntahetkipäivinä. Nämä pidetään lauantaina 24.9. ja 19.11. Toivon mukaan mahdollisimman moni pääsee tuolloin mukaan kokemaan uusia tapoja liikkua ja oppia. Tästä linkistä voit ilmoittautua mukaan!

Odotamme innolla alkavaa syksyä ja oppilaiden tapaamista. Olkoon se täynnä iloa ja yllätyksiä, oppimisen ja kokemisen riemua!

Terveisin
Liikunnan monilukutaitotiimi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti