keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syksyntuoksua ja mukavaa yhdessäoloa Liikuntahetkessä

Moikkamoi!

Nyt ollaan päästy monilukutaitoilemaan aurinkoisen tuulisella koulun kentällä ja syksyn tuoksuisessa metsässä! Kentällä toteutettiin monipisteinen Mittausrata, jossa oppilaat pääsivät mittailemaan mm. opea, kaverin pituutta ja siipiväliä, juoksunopeutta ja 5 metrin matkaa kengänmitoin, kyykkykävelyin ja jättiaskelin. Hyppynarulla hyppiminen osoittautui suosituksi ja haastavaksi pisteeksi: tämä on selvästi taito, joka paranee vain harjoittelemalla! Vaikka tuuli meinasi viedä paperit ja mittausvälineet mennessään, se ei vähentänyt oppilaiden mittausintoa.

Eilen yhdistettiin matematiikkaa ja liikuntaa metsässä. Kehon alkuherättelyn jälkeen etsittiin metsästä käpyjä, kiviä ja muita luonnonantimia jonkin luvun tai laskutoimituksen vastauksen verran. Kerätyistä antimista muodostettiin maahan numeroita ja isompien kanssa myös laskutoimituksia. Hiki saatiin pintaan pesänryöstössä, kun naapuripesästä käytiin varastamassa aarteita omaan pesään. Yksi viisas ekaluokkalainen totesi pelin jälkeen, että voittoa tärkeämpää on se, että on hauskaa. :)

Perheet pääsivät myös mukaan syksyn ensimmäiseen yhteiseen Liikuntahetkeen lauantaina 19.9. Iso kiitos ja hatunnosto kaikille mukaan lähteneille perheille, toivottavasti ensi kerralla saadaan vielä lisää perheitä mukaan! Liikuntahetkessä tehtiin pääosin lapsille tunneilta tuttuja harjoituksia ja lapset olivat selvästi ylpeitä päästessään näyttämään jo opittuja taitoja vanhemmille. Myös perheiden pienemmät olivat innolla touhussa mukana. Yhdessä muodostettiin tuttuja nimiä kirjaimista, liikuttiin musiikin mukana, tehtiin hauskoja patsaita, piirrettiin mielikuvitusväreillä kehonääriviivoja lattiaan ja päästiin mittailemaan myös isiä ja äitejä! Lopuksi koko perhe pistettiin spagettikattilaan loppurentoutukseen.

Liikuntahetkessä oli lämmin ja innostunut tunnelma, ja saamamme palaute on ollut todella positiivista. Myös meille jäi päivästä erittäin hyvä maku ja usko projektin tarpeellisuudesta kasvoi.


Koteihin pitäisi lähiaikoina tulla projektiin liittyvä lyhyt liikuntakysely, johon toivomme kovasti vastauksia, jotta saamme kullanarvoista tietoa projektin onnistumiseksi. Muistathan myös ilmoittautua seuraavaan koko perheen Liikuntahetkeen, joka pidetään lauantaina 21.11. klo 12-13.30! :)

torstai 10. syyskuuta 2015

Ensitunnelmia

Nyt on kahdet mahtavat monilukutaitotunnit vedetty! :)

Ensimmäisellä tunnilla tutustuttiin toistemme nimiin muodostamalla kirjaimista nimiä salin lattialle, ja opetkin pääsivät arvailemaan oppilaiden nimiä. Lisäksi kokeiltiin, kuinka nopeasti viesti kulkee kehoon ja saadaan muodostettua piiri tai jono. Tehtiin patsaita ja tietenkin juostiin, hypittiin ja liikuttiin! 

Toisella tunnilla tutustuttiin omaan kehoon. Toivoteltiin eri kehonosille, (mm. olkapäille, mahalle ja verisuonillekin) hyvää huomenta, testattiin nopeutta päästä varpaisiin, liimattiin liikkumisen lomassa kehonosia yhteen kaverin kanssa ja lopuksi piirrettiin kaverin ääriviivat suurelle paperille. 

Sekä opet että oppilaat ovat lähteneet touhuun innokkaasti mukaan. Ensi viikolla päästäänkin (sään salliessa) salista ulkopuuhiin!


Muistathan käydä ilmoittautumassa syksyn ensimmäiseen yhteiseen Liikuntahetkeen, joka pidetään la 19.9. klo 12-13.30 Heikkilän koululla. Ilmottautumislinkki löytyy Blogista.